SOMERON KALASTUSALUE 
Someron kalastusalue on yksi valtakunnan 226 kalastusalueesta, jotka
muodostettiin kalastuslain uudistuksen myötä v. 1985. Se on
rajoiltaan yhtenevä Someron kaupungin alueen kanssa (klikkaa karttaa
suurennosta varten).
Kalastusalueiden ydintehtävänä on edistää
toimialueensa kalataloutta. Tehtävät ovat luonteeltaan joko
lakiin perustuvia julkisoikeudellisia tai sopimuksiin perustuvia yksityisoikeudellisia.
Lain lisäksi kalastusalueen toimintaa säädellään
valtion viranomaisen vahvistamassa kalastusalueen ohjesäännössä.
Kalastusalueen muodostavat sen jäsenet, joita ovat vesialueiden
omistajat (osakaskunnat tai muut) sekä ammattikalastusta tai virkistyskalastusta
edustavat tahot. Kalastuslaissa on määräykset jäsenten
oikeudesta lähettää edustajia kalastusalueen kokoukseen.
Ylintä päätösvaltaa kalastusalueessa käyttää
kalastusalueen kokous. Hallinnosta ja toiminnasta vastaavat muutoin
kalastusalueen hallitus ja isännöitsijä.
Kalastusalueiden toiminnan rahoitus perustuu pääosin valtion
kantamiin kalastuksenhoitomaksuvaroihin. Kertymästä jaetaan
osa yleisavustuksena kalastusalueille.